VISUAL ARTIST AND PRINTMAKER

AJANKOHTAISTA

ELÄMÄ ON VUORI GALLERIA JOELLASSA
  Keväällä 2023 työskentelin kuukauden Budapestissa Valosag-residenssissä. Kaupungin halki virtaa Tonava, joka jakaa sen kahteen erilaiseen osaan. Oleiltuani laakean Pestin puolella kolmisen viikkoa ylitin joen Budan puolelle ja nousin Gellert-vuorelle. Päivä oli upea ja ilmassa jotakin maagista, mitä on vaikea kuvailla. Vuorella moni pohtimani asia kirkastui minulle. Kotiin palattuani minun oli ensitöikseni tehtävä vuori. Tein sen savesta. Tein toisen, kolmannen. Vuori kirjoitti ja loi itse i...
PIIR / RAJA
RAJA / PIIR on musiikkiteos, joka nähdään vuosina 2024–2026 linkittyen kolmeen eri kulttuuripääkaupunkiin ja niiden kautta kuuteen eri maahan. Kahden maan ammattitaiteilijat rakentavat RAJAA, itse olen toteuttanut teoksen visuaalisen ulkoasun.
TEOKSENI IÄNI-LEHDESSÄ
Itäsuomalainen kulttuurijulkaisu IÄNI pyysi minua vuoden 2023 viimeisen numeron kansitaiteilijaksi. Numeron teemana on tunne. Sisäsivulta löytyy myös taiteilijaesittely, jossa kerron hieman lisää teoksen ideasta ja sisällöstä.